Miten QNH, QFE ja lentopinnat liittyvät toisiinsa?

Näin se toimii

Korkeusmittari on ilmanpainemittari: se mittaa ilmanpaineen ja näyttää sen korkeutena standardi-ilmakehässä (ICAO Doc 7488). Asetusikkunan luku päättää, missä nolla on. QNH:lla mittari näyttää korkeuden keskimääräisestä merenpinnasta, QFE:llä korkeuden lentopaikan yläpuolella ja standardiasetuksella 1013,25 hPa (29,92 inHg) painekorkeuden. Lentopinnat ovat painekorkeutta sadoissa jaloissa, joten kaikilla siirtokorkeuden yläpuolella on sama asetus (ICAO Doc 8168).

Työkalu laskee ilmanpaineen korkeudellasi lukemasta ja asetuksesta, p = p_set · (1 − L·H / T₀) potenssiin 5,256, missä H on lukema, L = 6,5 °C kilometrillä ja T₀ = 288,15 K, ja siitä lukeman toisella asetuksella. Esimerkki: 3 000 jalassa QNH:lla 1003 hPa painekorkeus on noin 3 275 ft eli FL033: merenpinnan lähellä yksi hehtopascal on noin 27–30 jalkaa. Siirtopinta on alin lentopinta siirtokorkeuden yläpuolella, ja matkalentopinnat noudattavat ICAO:n liitteen 2 lisäystä 3: parittomat tuhannet magneettisille suunnille 000–179°, parilliset suunnille 180–359°, ja VFR-lennoille lisätään 500 ft.

Kylmä ilma on tiheämpää, joten painepinnat ovat lähempänä toisiaan ja oikein asetettu mittari näyttää liikaa. ICAO Doc 8168 korjaa korkeutta H lentopaikan yläpuolella kaavalla H · (15 − t₀) / (273 + t₀ − 0,5 · L₀ · (H + h)), missä t₀ on lentopaikan lämpötila merenpinnan tasolle redusoituna, L₀ = 0,00198 °C/ft ja h lentopaikan korkeus. −10 °C:ssa 3 000 ft merenpinnan tasolla olevan lentopaikan yläpuolella vaatii 290 ft lisää, kuten FAA:n AIM-julkaisussa olevassa ICAO:n taulukossa.

Työkalu on oppimisen apuväline. Se olettaa standardi-ilmakehän mukaisen korkeusmittarin ilman mittari- tai asennusvirhettä, ICAO:n matkalentopintataulukon (valtiot voivat julkaista omansa) ja lineaarisen kylmäkorjauksen, joka on tarkoitettu enintään 5 000 jalkaan lentopaikan yläpuolella ja −50 °C:een asti.